Itsestäänselvä Luottamus
Sanan ”itsestäänselvyys” ymmärrys ei välttämättä ole itsestäänselvyys kaikille. Parisuhteessa tuon sanan, itsestäänselvyys, ymmärrys ei aina ole yksiselitteistä ja helppoa. Yksi suhteeseen kuuluva itsestäänselvyys on luottamus ja luotettavuus, ainakin suurimmalle osalle ihmisiä. Luottamus toiseen on itsestäänselvä olettamus, suhteen peruskivi, jota ilman suhde ei vaan toimi. Luottamus on lähtökohta, joka kantaa ja tukevoittaa suhdetta. Ilman luottamusta suhde ajautuu jatkuviin riitatilanteisiin. Suhteen jatkuessa luottamus joko pysyy ja vahvistuu tai se menetetään epärehellisyyteen. Mutta se on eri tarina. Menetetty luottamus on karikko, josta on vaikea nousta. Luottamuksen uudelleen saaminen on oma prosessi, jonka kimppuun en nyt siis käy.
Jos ei luota toiseen, miksi aloittaa suhde? Suhteen luottamuksen puute rikkoo suhdetta, aiheuttaa tarpeetonta mustasukkaisuutta ja johtaa kerta toisensa jälkeen riitatilanteisiin. Lähtökohtaisestihan me luotamme ihmisiin, jonka kanssa haluamme aloittaa suhteen, eikö totta? Miksi emme siis luottaisi ihmiseen, jonka otamme elämäämme, jonka kanssa haluamme aloitamme parisuhteen? Suhde on jo siinä kohtaa tuhoon tuomittu, jos ei pysty luottamaan pyytteettömästi toiseen suhteen alussa. Ja suhteen aikana, jos ei toisin todisteta, kumppaniin voi luottaa, eikö vain? Terveen suhteen lähtäkohta on siis tuo pyytteetön luottamus.
Miksi toistan tuota meille niin monelle itsestäänselvää asiaa? Vai voiko luottamus olla itsestäänselvyys suhteen alussa? Oman kokemukseni perusteella luottamus toiseen ei ole ole kaikille itsestäänselvyys, kuten tuossa alussa mainitsin. Itsestäänselvyys ei siis olekkaan itsestäänselvyys. Osalle oletus on, että luottamus suhteessa ansaitaan? Miten se toteutetaan uudessa suhteessa? Miten se tapahtuu noin niiinkuin käytännössä? Uuden suhteen alussa opettelemme toisen tapoja ja yritämme luoda yhteisiä uusia tapoja toimia, yhdessä. Siinä sivussa tuo toinen osapuoli, jolle toisen täytyy vakuutella olevansa luottamuksen arvoinen, tarkkailee jokaista sanaasi ja toimiasi. Tarkkailijan silmissä ja lisäksi hyvällä mielikuvituksella höystettynä, pienikin ”epäluotettava” toiminto, teko tai sana saa aikaan sen, että tuo toinen ei ole vieläkään luottamuksen arvoinen. Kaikki toisen tekeminen tulkitaantarkasti vain näkijän kannalta. Toisen sanalla ei tässä kohtaa ole merktystä. Ja tässä kohtaa kannattaa kiinnittää huomiota tuohon mielikuvituksen mukaan tuloon. Mitä se sitten merkitsee? Mielikuvituksen lisääminen todellisuuteen? Asia saa aivan uuden käänteen suhteessa, mustasukkaisuus astuu kuvioihin. Pieni ja viaton teko voi paisua äärimmäisen loukkaavaksi teoksi toisen silmissä, koska ei ole sitä luottamusta toiseen, koska toinen ei ole vielä ansainnut sitä. Tämä ralli voi jatkua ikuisuuden, syyllistäminen voi jatkua ties miten pitkää, koska aina löytyy syy, jolla tuo luottamuksen ansaitseminen kumotaan, koska ei ole luottamusta. Mustasukkaisuus… luottamus…. syyllistäminen…. Miten tuon rallin saadaan loppumaan? Jos ei ole luottamusta, miten voi luottaa siihen, että toisen tekeminen on luotettavaa ja toinen voisi ”ansaita” luottamuksen? Eli miten se luottamus ansaitaan, jos toiseen tekemisiin ei voi luottaa? itse ainakin jään tähän kohtaan pyörimään….
