Hyväksyntä
Parisuhteessa,, kuten yleensäkin ihmissuhteissa toisen hyväksyntä on ehdottoman tärkeää. Parisuhteessa toisen tekemiset, tavat tai tekemättömyydet verrattuna omiin oletuksii saattavat tuoda suuriakin pettymyksen tunteita. Oletetaan asioita, jotka todellisuudessa eivät täyty ja pettymys on tosiasia. Pettymykset kuuluvat myös parisuhteeseen ja terve parisuhde selviää niistä puhumalla sekä ymmärryksen, mutta ennen kaikkea toisen hyväksynnän kautta. Jokaisen ihmisen tulisi opetella katsomaan asioita monesta suunnasta, ennen kuin antaa tuolle pettymyksen tunteelle vallan. Pahimmassa tapauksessa pettymys siirretään suoraan toisen viaksi ajattelematta ollenkaan miksi toinen tekee tai toimii kuten toimii. Jokainen on persoona ja toimii omien oppien ja periaatteitten mukaan. Käsittelemättöminen pettymysten kasaantuminen aiheutta lopulta sen, ettei voi hyväksyä toista tai oikeammin toisen tekemisiä sekä tapoja. Toisen tekemiset eivät vaan kohtaa omia toiveita. Tämä on luonnollista ja kuvaa parisuhteen toimimattomuutta, ”kemiat” ei vaan kohtaa. Mutta kun tilanne käännetään parisuhteessa ongelmaksi ja alkaa jatkuva syyllistys toisen käytöksestä, jota kautta ajaudutaan siihen tunteeseen, että toisen tekeminen tuntuu olevan aina ”väärin”, olaan jo sivuraiteille. Toisen syylistys ei ole oikea keino edetä. Tässä kohtaa on pettymyksen tuntijan katsottava itseään peiliin ja päätettävä mitä haluaa. Hyväksyäkkö toisen sellaisena kuin hän on? Toisen syyllistäminen tarkoittaa halua muuttaa toista, mikä ei ole oikea tapa lähteä ratkomaan ongelmaa.
Jokaisessa meissä on ”vikoja”. Mitä tuo sana sitten ikinä tarkoittaakin? Mikä on vika toiselle voi olla mailman hienoin piirre toiselle. Meillä on oikeus valita seuramme, joten toisen syyllistys on turhaa. Eräs viisas sanoi tannoin, että pieni ”vika” kasvaa vuosin mittaan suureksi, joten suhteen alussa kannattaa miettiä, mitä todella haluaa. Mitkä ovat ne ”viat”, jotka pystyn kestämään jatkossakin. Sillä ne eivät katoa mihinkään, päinvastoin kasvavat.
Mitä vanhemmaksi vartutaan, sitä vahvemmat ovat omat toimintatavat ja sitä vahvemmat ovat omat periaatteet. Nuorena suhde on huomattavasti helpompi rakentaa. Ei ole vielä liikaa pinttyneitä tapoja, eikä liikaa kokemusta parisuhteista, toista on huomattavasti helpompi miellyttää. Yhteisten tapojen opettelu on tuolloin huomattavasti helpompaa. Toisen tapoihin puuttuminen on helpompaa ja jopa hiljaa sallittua. Mutta toisaaltas iän myötä osaamme jo tehdä valintoja, tiedämme mitä haluamme. Osaamme olla kriittisiä ja valita kumppanimme huolella. Vai osaammeko?
