Parisuhteessa,, kuten yleensäkin ihmissuhteissa toisen hyväksyntä on ehdottoman tärkeää. Parisuhteessa toisen tekemiset, tavat tai tekemättömyydet verrattuna omiin oletuksii saattavat tuoda suuriakin pettymyksen tunteita. Oletetaan asioita, jotka todellisuudessa eivät täyty ja pettymys on tosiasia. Pettymykset kuuluvat myös parisuhteeseen ja terve parisuhde selviää niistä puhumalla sekä ymmärryksen, mutta ennen kaikkea toisen hyväksynnän kautta. Jokaisen ihmisen tulisi opetella katsomaan asioita monesta suunnasta, ennen kuin antaa tuolle pettymyksen tunteelle vallan. Pahimmassa tapauksessa pettymys siirretään suoraan toisen viaksi ajattelematta ollenkaan miksi toinen tekee tai toimii kuten toimii. Jokainen on persoona ja toimii omien oppien ja periaatteitten mukaan. Käsittelemättöminen pettymysten kasaantuminen aiheutta lopulta sen, ettei voi hyväksyä toista tai oikeammin toisen tekemisiä sekä tapoja. Toisen tekemiset eivät vaan kohtaa omia toiveita. Tämä on luonnollista ja kuvaa parisuhteen toimimattomuutta, ”kemiat” ei vaan kohtaa. Mutta kun tilanne käännetään parisuhteessa ongelmaksi ja alkaa jatkuva syyllistys toisen käytöksestä, jota kautta ajaudutaan siihen tunteeseen, että toisen tekeminen tuntuu olevan aina ”väärin”, olaan jo sivuraiteille. Toisen syylistys ei ole oikea keino edetä. Tässä kohtaa on pettymyksen tuntijan katsottava itseään peiliin ja päätettävä mitä haluaa. Hyväksyäkkö toisen sellaisena kuin hän on? Toisen syyllistäminen tarkoittaa halua muuttaa toista, mikä ei ole oikea tapa lähteä ratkomaan ongelmaa.
Jokaisessa meissä on ”vikoja”. Mitä tuo sana sitten ikinä tarkoittaakin? Mikä on vika toiselle voi olla mailman hienoin piirre toiselle. Meillä on oikeus valita seuramme, joten toisen syyllistys on turhaa. Eräs viisas sanoi tannoin, että pieni ”vika” kasvaa vuosin mittaan suureksi, joten suhteen alussa kannattaa miettiä, mitä todella haluaa. Mitkä ovat ne ”viat”, jotka pystyn kestämään jatkossakin. Sillä ne eivät katoa mihinkään, päinvastoin kasvavat.
Mitä vanhemmaksi vartutaan, sitä vahvemmat ovat omat toimintatavat ja sitä vahvemmat ovat omat periaatteet. Nuorena suhde on huomattavasti helpompi rakentaa. Ei ole vielä liikaa pinttyneitä tapoja, eikä liikaa kokemusta parisuhteista, toista on huomattavasti helpompi miellyttää. Yhteisten tapojen opettelu on tuolloin huomattavasti helpompaa. Toisen tapoihin puuttuminen on helpompaa ja jopa hiljaa sallittua. Mutta toisaaltas iän myötä osaamme jo tehdä valintoja, tiedämme mitä haluamme. Osaamme olla kriittisiä ja valita kumppanimme huolella. Vai osaammeko?
Avainsanat: Hyväksyntä, Pettymys
Sanan ”itsestäänselvyys” ymmärrys ei välttämättä ole itsestäänselvyys kaikille. Parisuhteessa tuon sanan, itsestäänselvyys, ymmärrys ei aina ole yksiselitteistä ja helppoa. Yksi suhteeseen kuuluva itsestäänselvyys on luottamus ja luotettavuus, ainakin suurimmalle osalle ihmisiä. Luottamus toiseen on itsestäänselvä olettamus, suhteen peruskivi, jota ilman suhde ei vaan toimi. Luottamus on lähtökohta, joka kantaa ja tukevoittaa suhdetta. Ilman luottamusta suhde ajautuu jatkuviin riitatilanteisiin. Suhteen jatkuessa luottamus joko pysyy ja vahvistuu tai se menetetään epärehellisyyteen. Mutta se on eri tarina. Menetetty luottamus on karikko, josta on vaikea nousta. Luottamuksen uudelleen saaminen on oma prosessi, jonka kimppuun en nyt siis käy.
Jos ei luota toiseen, miksi aloittaa suhde? Suhteen luottamuksen puute rikkoo suhdetta, aiheuttaa tarpeetonta mustasukkaisuutta ja johtaa kerta toisensa jälkeen riitatilanteisiin. Lähtökohtaisestihan me luotamme ihmisiin, jonka kanssa haluamme aloittaa suhteen, eikö totta? Miksi emme siis luottaisi ihmiseen, jonka otamme elämäämme, jonka kanssa haluamme aloitamme parisuhteen? Suhde on jo siinä kohtaa tuhoon tuomittu, jos ei pysty luottamaan pyytteettömästi toiseen suhteen alussa. Ja suhteen aikana, jos ei toisin todisteta, kumppaniin voi luottaa, eikö vain? Terveen suhteen lähtäkohta on siis tuo pyytteetön luottamus.
Miksi toistan tuota meille niin monelle itsestäänselvää asiaa? Vai voiko luottamus olla itsestäänselvyys suhteen alussa? Oman kokemukseni perusteella luottamus toiseen ei ole ole kaikille itsestäänselvyys, kuten tuossa alussa mainitsin. Itsestäänselvyys ei siis olekkaan itsestäänselvyys. Osalle oletus on, että luottamus suhteessa ansaitaan? Miten se toteutetaan uudessa suhteessa? Miten se tapahtuu noin niiinkuin käytännössä? Uuden suhteen alussa opettelemme toisen tapoja ja yritämme luoda yhteisiä uusia tapoja toimia, yhdessä. Siinä sivussa tuo toinen osapuoli, jolle toisen täytyy vakuutella olevansa luottamuksen arvoinen, tarkkailee jokaista sanaasi ja toimiasi. Tarkkailijan silmissä ja lisäksi hyvällä mielikuvituksella höystettynä, pienikin ”epäluotettava” toiminto, teko tai sana saa aikaan sen, että tuo toinen ei ole vieläkään luottamuksen arvoinen. Kaikki toisen tekeminen tulkitaantarkasti vain näkijän kannalta. Toisen sanalla ei tässä kohtaa ole merktystä. Ja tässä kohtaa kannattaa kiinnittää huomiota tuohon mielikuvituksen mukaan tuloon. Mitä se sitten merkitsee? Mielikuvituksen lisääminen todellisuuteen? Asia saa aivan uuden käänteen suhteessa, mustasukkaisuus astuu kuvioihin. Pieni ja viaton teko voi paisua äärimmäisen loukkaavaksi teoksi toisen silmissä, koska ei ole sitä luottamusta toiseen, koska toinen ei ole vielä ansainnut sitä. Tämä ralli voi jatkua ikuisuuden, syyllistäminen voi jatkua ties miten pitkää, koska aina löytyy syy, jolla tuo luottamuksen ansaitseminen kumotaan, koska ei ole luottamusta. Mustasukkaisuus… luottamus…. syyllistäminen…. Miten tuon rallin saadaan loppumaan? Jos ei ole luottamusta, miten voi luottaa siihen, että toisen tekeminen on luotettavaa ja toinen voisi ”ansaita” luottamuksen? Eli miten se luottamus ansaitaan, jos toiseen tekemisiin ei voi luottaa? itse ainakin jään tähän kohtaan pyörimään….
Avainsanat: Luottamus, Mustasukkaisuus
